ESIINTYJÄT

Kari Antilan 60-vuotisjuhlakiertuekonsertti solistivieraana Manuel Dunkel

Kari Antila

Laitilasta kotoisin oleva Kari Antila (s. 1966) Jazzkukko-festivaalin taiteellinen johtaja on tehnyt pitkän uran jazzkitaristina ja säveltäjänä. Suomen lisäksi hän on esiintynyt useimmissa Euroopan maissa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa omien yhtyeidensä kanssa ja myös ”sideman” tehtävissä. Hän asuu puolet ajastaan Suomessa ja puolet Belgiassa, jossa hän keikkailee tiiviisti.

Antila on julkaissut tähän mennessä viisi soololevyä omalla nimellään, jotka kaikki ovat saaneet kotimaisissa ja kansainvälisessä jazzlehdistössä hyviä arvioita. Hänen viides sooloalbuminsa, musiikillinen matkakertomus on Dahill Road (2023)

Antila on esiintynyt monilla tärkeillä kotimaisilla ja ulkomaisilla festivaaleilla kuten mm. Pori Jazz, Gent Jazz ja esiintynyt monien suomalaisten ja kansainvälisten huippumuusikoiden kanssa, kuten Jukka Perkon, Severi Pyysalon, Manuel Dunkelin, Alexi Tuomarilan, Will Vinsonin, Chad Lefkowitz-Brownin, Livio Almeidan, Teo Liman ja Eduardo Belon kanssa.

Laitilassa syntynyt Antila on valmistunut musiikin maisteriksi Belgian Gentin kuninkaallisesta konservatoriosta ja pop/jazzmusiikin pedagogiksi Helsingin Metropoliasta. Hän tekee myös aktiivisesti opetustyötä jazzmusiikin parissa.

Tänä vuonna Antila tekee useita 60-vuotisjuhlakiertueen keikkoja ja on tehnyt jo usean vuoden ajan yhteistyötä saksofonisti Manuel Dunkelin kanssa.

Kotisivut: http://kariantila.com/

Dahill Road -albumi: https://open.spotify.com/album/1J3Um9qVAVl0xQd1LBYNwZ?si=Wm4gGDKxS3a-HTdGlEdGwg

Kokoonpano:

  • Gtr: Kari Antila
  • Drs: Severi Sorjonen
  • Pno: Alexi Tuomarila
  • Bass: Joonas Tuuri
  • Sax: Manuel Dunkel

Liput ovat myynnissä Ticketmasterissa ja Laitilassa Poukanvillessä, Tiihosen kahvilassa ja Kasitorilla. Myös suositut VIP liput ovat myynnissä Ticketmasterissa ja Poukanvillessä Laitilassa.

OSTA LIPUT

Pääkonsertin bussikuljetuksista tietoja tästä.