Rene Willman Quartet

Rene Willman Quartet on tuore ja kunnianhimoinen suomalainen jazzyhtye, joka koostuu lahjakkaista nuorista muusikoista. Yhtye esittää pääasiassa Willmanin säveltämää omaa musiikkia, jossa yhdistyvät vahva ilmaisu, energisyys ja mukaansatempaava svengi. Yhtyeen musiikillinen ilmaisu yhdistää modernin jazzin tuoreita sävyjä ja perinteisen jazzin vahvaa perustaa.
Sodankylästä lähtöisin oleva, Järvenpäässä asuva Rene Willman (s. 2002) on yksi Suomen kirkkaimmista nuoren polven jazzkitaristeista. Vuonna 2025 hän voitti Jazzkukon jazzkitarakilpailun ja nousi entistä vahvemmin kotimaisen jazzkentän valokeilaan. Haastattelussa hän tuolloin totesi olevansa puoliksi jazzmies, puoliksi bluesmies.
Metropolia Ammattikorkeakoulussa pop/jazz-musiikkipedagogiikkaa opiskeleva Willman tunnetaan svengaavasta ja tyylitajuisesta soitostaan sekä monipuolisesta ilmaisustaan. Hän hallitsee perinteisen jazzin lämpimän soundin yhtä luontevasti kuin modernit vivahteet.
Erityistä huomiota on herättänyt hänen innovatiivinen The Guitar Big Band -kokoonpanonsa, jossa jopa 17 kitaristia tulkitsee mm. Jimmy Giuffren klassikoita uudella otteella. Willman on viime aikoina loistanut myös Max Zengerin kanssa toteutetuissa Jimmy Giuffre 3 -tribuuteissa, joissa hän tulkitsee Jim Hallin roolia intiimissä ja rajat ylittävässä kokoonpanossa.
Willman soittaa myös Smokestack Blues -kokoonpanossa ja Juttutuokio-duossa.
The Guitar Big Band live at Arabiasali: https://www.youtube.com/watch?v=3AlXgC7d0_U
Kokoonpano:
- Gtr: Rene Willman
- Pno: Tobias Schenk
- Bass: Lauri Ikävalko
- Drm: Joonatan Naumanen
Liput ovat myynnissä Ticketmasterissa ja Laitilassa Poukanvillessä, Tiihosen kahvilassa ja Kasitorilla. Myös suositut VIP liput ovat myynnissä Ticketmasterissa ja Poukanvillessä Laitilassa.
Pääkonsertin bussikuljetuksista tietoja tästä.




